Treenit/viikko 2


Kuluneella viikolla treenattiin maanantaina tokoa Tiinan ja Kurun kanssa ja eilen eli lauantaina agilityä tutussa lappalaisporukassa. Lisäksi keittiötokoiltiin sunnuntai-iltana - rasti seinään oma-aloitteisuudesta! :D

Maanantain tokotreeneissä teemana meillä Nopan kanssa oli kiva ja hyväntuulinen tekeminen. Palattiin Helsinkiin vasta loppiaiseksi, ja kuten arvata saattaa, pitkä maalaisloma teki tepposensa ja helsinkielämään totuttelu on ottanut aikansa. Niinpä halusin treeneissä Nopalle paljon onnistumisia, jotta pääsin palkkaamaan sitä kunnolla.

Palkkailin Noppaa paljon perusasennosta ja siihen eri etäisyyksiltä hakeutumisesta vahvistaen edelleen oikeaa paikkaa. Kaivettiin pitkästä aikaa myös tunnarikapula esiin ja Noppa teki hienoja etsintähommia, kun kapula piiloutui lumikasaan. Treenin loppuun tehtiin Kurun kanssa parin minuutin paikkis, joka sujui ihan ongelmitta. 

Sunnuntai-illan keittiötokoissa naksuttelin Nopalle "pupujumppaa" eli terävää istumaannousua kaukokäskyjen pohjaksi. Lisäksi Noppa teki superhienon paikkiksen, kun viskoin sille iltanappulat ympäri ämpäri, osa lennähti vahingossa ihan tassuihin kiinni.


Agilitytreeneissä meillä oli kiva 14 esteen rata, johon saatiin sisällytettyä pitkästä aikaa myös sekä pituus että rengas. Rengas vaatikin muutaman muistuttelun, mutta muuten me osattiin! Uskalsin luottaa koiran osaamiseen, enkä varmistellut ohjauksiani liikaa. Tosi hyväntuuliset treenit kaiken kaikkiaan! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia