Haasteellista

Blogeissa kiertänyt 12 kysymyksen haaste saavutti meidätkin -peräti kahdesta osoitteesta, Paavo-veikalta ja Kaaponkujalta, ja vieläpä samoilla kysymyksilläkin. Tämä lienee tarpeeksi pätevä syy ottaa haaste vastaan! (sitäpaitsi haasteisiin on aina kiva vastailla!) Haaste lähtee meiltä Hamletille ja Saralle (ja koska nämä kyssärit on niin hyviä, niin en edes jaksa alkaa miettimään uusia) :)

Joskus on Nopalle sanottu, että hississä istutaan takanurkassa.

1. Mikä on tarina koirasi nimen takana? Tarkoittaako se jotain?
Nopalle oli jostain syystä hirvittävän vaikeaa keksiä nimi. Johtuneeko siitä, että meitä nimenmiettijöitä oli kaksi, ja nimen piti miellyttää molempia...Itse olisin halunnut jatkaa Nopankin kohdalla Siirin ja Selman kanssa hyväksi havaittua ihmisnimiteemaa, ja nimetä Nopan Ristoksi. Jaakko halusi kuitenkin ihan koirannimen, ja Risto piti hylätä. (Välillä tosin vieläkin mietin, miten nykyistä vieläkin päheämpi parivaljakko olis Risto ja Paavo ollut! :D)

Jonakin iltana, hyvissä ajoin ennen Nopan tuloa, taisin lopulta saada Nopan nimen päähäni. Ehdotin Jaakolle sekä Arpaa että Noppaa, mutta Noppa miellytti meitä molempia enemmän. Nimiasia sai vielä vahvistusta, kun Sirpa-kasvattaja kertoi, että joku hänen tuttunsa (nyt en enää muista että kuka...) oli koko ajan kutsunut vauva-Noppaa Nopaksi. Joten pakkohan se nimi oli pikkumiehelle antaa.

2. Millä nimellä lepertelet koirallesi?
Nobi, Köbi, Pömppis, Böbi, Pöppelssön, Pöppä, Nomppa, Noobel, Ystävä Villapää (älkää kysykö... :D), Nobi Villanen.

3. Millä nimellä kiroat koiraasi?
NOP!

4. Jos koirasi oppisi yhtäkkiä puhumaan, mikä olisi sen ensimmäinen sana?
Ihan kamalan vaikea kysymys! Ensimmäinen lause voisi olla esimerkiksi "Mä hoidan homman!".

5. Jos voisit kertoa koirallesi yhden asian suomeksi niin, että se ymmärtäisi, mikä se olisi?
Että ei sun tarvitse hommaa hoitaa. Minä hoidan, pidän sut turvassa, enkä anna sulle tapahtua mitään pahaa. Tämä tosin pitäisi opetella kertomaan Nopalle ihan sanattomastikin, koiran kielellä. Joten ehkäpä vastaankin tähän kysymykseen niin, että haluaisin pyytää Nopalta anteeksi kaikkia niitä kertoja, kun olen toiminut sen kanssa väärin, en ole ollut turvallinen ihminen sen mielestä.

6. Jos koirasi voisi kertoa sinulle yhden asian suomeksi, mitä luulisit sen olevan?
"En luota siihen, että sä pystyt handlaamaan tän!"

Kiitos kuvasta Sara!

7. Jos koirasi olisi ihminen, millainen hän olisi? 
Noppa olisi se työpaikan ärsyttävä pilkunviilaaja-kyylä. Se, joka nipottaisi kaikille muille ihan kaikesta ja olisi korjailemassa muiden tekemisiä ja jolla olisi mielipide jokaiseen asiaan, mutta joka itse kyllä jättäisi kahvikuppinsa tiskaamatta. Työt Noppa kuitenkin hoitaisi (silloin kuin pikkupomoilultaan joutaisi) autistisella paneutumisella niihin. Nopalla olisi muutama läheinen ystävä, joiden kanssa se pystyisi rentoutumaan, mutta suurissa porukoissa sen pitäisi vetää tuota pikkupomorooliaan. Noppa harrastaisi vapaa-ajallaan erilaisia urheilulajeja (kuitenkin yksilölajeja, sillä joukkuepelit eivät ole Nopan juttu).

8. Jos koirasi osallistuisi kykyjenetsintäkilpailuun, mikä olisi hänen esityksensä?
Kakkiminen puunrunkoa vasten takajalat ilmassa.

9. Millä tavalla koirasi on perinteinen rotunsa edustaja ja millä lailla se poikkeaa massasta?
Noppa on perinteinen shetlanninlammaskoira siinä mielessä, että se on "valpas, ystävällinen, älykäs, sitkeä ja aktiivinen, omistajaansa kiintynyt ja kuuliainen". (shetlanninlammaskoiran rotumääritelmä) Rotumääritelmästä se kuitenkin poikkeaa siten, että se ei ole "vieraita kohtaan pidättyväinen", vaan ennemminkin hyvin varautunut. Ulkonäkönsä puolesta Noppa on hiukan uroksen maksimisäkäkorkeuden yläpuolella ja sillä on toinen korva (/tilanteesta riippuen myös molemmat) pysty. Lisäksi sillä on rotuisekseen suurehkot silmät, ja tämä yhdistettynä korvatilanteeseen Nopalla ei ole shetlanninlammaskoiralle tyypillistä söpöä ilmettä.

Mutta on se melkoisen söpö siltikin!

10. Mitä koirasi tekisi koko päivän, jos se saisi valita ihan vapaasti?
Aamulla se heräisi ja nousisi tikkana pystyyn heti, kun ensimmäiset elämisen äänet yön jälkeen alkavat taas kuulua. Se söisi pikaisen aamiaisen ja kävisi pitkällä aamulenkillä, joka sisältäisi frisbeen heittelyä, uimista, vapaana juoksemista ja koirakavereita. Sitten se palaisi sitten kotiin nukkumaan päiväunet. Herättyään se touhuaisi treenijuttuja (agility kaikkein mieluiten), kävisi pitkällä iltalenkillä, joka olisi aamulenkin kanssa hyvin samansisältöinen, söisi runsaan iltapalan ja löhöilisi loppuillan sohvalla ihmistensä kanssa. Nukkumaanmenon koittaessa se olisi sängyssä ensimmäisenä.

11. Miten päädyit valitsemaan juuri sinun koirasi? Rotu, kasvattaja ja pentu?
Minullehan ei pitänyt tulla shetlanninlammaskoiraa. Ainut kokemukseni rodusta oli sukulaisperheen todella arka rescue-sheltti, johon kukaan vieras ei saanut edes koskea. Ei kiitos minulle tuollaista. Minulle piti tulla suomenlapinkoira, ja mielessäni oli monta koiraa, joilta lappalaispennun haluaisin.

Elämän realiteetit tulivat kuitenkin vastaan, kun Siiri ja Selma lomailivat meillä Helsingissä. Sitä koiraa oli aivan kaikkialla! Ja sitä pitkien tassukarvojen mukanaan tuomaa roskaa, kuraa ja hiekkaa, karvoja ja pahanhajuista hengitystä. Ei mahduttu koirien kanssa samaan huusholliin. Joku pienempi koira tähän elämäntilanteeseen olisi parempi.

Jaakko oli jo aikoja sitten ihastunut shelttiäisiin ja puhui kovasti niiden puolesta, kun meille mietittiin koiraa. En kuitenkaan oikein lämmennyt. Lopulta koirakuume oli kuitenkin päässyt jo niin pahaksi, että lenkkeillessä ryhdyin aina seuraamaan koirakkoja tai vaihdoin lenkkireitin suuntaa päästäkseni lähemmäs horisontissa vipeltävää koiraa. Bongailin koiria kaikkialta ja saatoin olla aika rasittava. Koitti Messari 2012, Jaakko raahasi minut shelttikehän laidalle ja hyvinkäyttäytyviä koiria katsoessani tokaisin, että kaipa meille tuollainen voisi sitten tulla. Miten kammottava asetelma koiran hankkimiseen!

Päätös oli kuitenkin tehty ja sheltti meille tulossa. Ryhdyin tutustumaan rotuun, olin yhteydessä eri kasvattajiin ja luin netistä kaiken mahdollisen, mitä shelteistä sanottiin. Alkoi tuntua siltä, että tämähän onkin oikein kiva rotu, joka voisi hyvinkin sopia omaankin käteen.

Vihdoin löytyivät Sirpa ja Pilvimarjat. Sijainti oli sopiva, äitikoira jo pikkupennut mahassa, ajatukset samalla taajuudella Sirpan kanssa. Sirpa jaksoi myös kiltisti vastailla lukemattomiin sähköposteihini, ja koska Siirin kasvattaja Laura oli aivan yhtä kuuliainen, tuntui jotenkin tosi hyvältä ja oikealta saada pentu juuri tuolta.

Pentua me ei itse asiassa valittu itse, vaan annettiin kasvattajan sanoa, mikä hänestä meille parhaiten sopisi. Silmät me iskettiin heti ekalla pennunkatsomisreissulla Jokeriin, pieneen mustasilmäiseen merleurokseen, joka myöhemmin sai nimen Paavo. Mutta sen jälkeen ainakin minä iskin silmäni myös ihan jokaiseen muuhun pentuun, Noppaankin siinä joukossa, joten oltiin kyllä ihan yhtä hymyä sen jälkeen kun kuultiin, että trikkipoika meille muuttaa :)

Kuva: Sara

12. Mikä on koirasi motto? 
Täysillä eteenpäin!