Käsi!

Torstaina oli taas aika rähjäkurssin. Tällä kertaa treenailtiin ulkona, auringonpaisteessa ja tuulessa. Noppa ei ollut kovasta tuulesta moksiskaan. Meillä oli treenikohteena vieras mies, jonka kanssa tehtiin ensin samanlainen rinnakkainkävelylenkki kuin Miirankin kanssa ekalla kurssikerralla. Lenkin alku meni siihen, kun Noppa suoritti täydellistä seuraamista Miiran vieressä, olihan sieltä taskusta aiemminkin tipahdellut herkkuja suoraan suuhun. Jossain vaiheessa Noppa huomasi vieraan miehen, palkkamerkki aina kun se vilkaisi miestä, ja sitten namia suuhun. Pikkuhiljaa lähennyttiin ja Noppa kävi hakemassa namia vieraalta. Kerran nami tuli vahingossa liian äkkinäisellä käden liikkeellä, jolloin Noppa väisti, mutta meni kuitenkin samantien hakemaan namia lisää.


Sitten taukoiltiin, jonka jälkeen lähestymistreeniä. Mies lähestyi meitä hiukan kaartaen, Noppa sai namia. Lopulta lähestyi meitä ihan suoraan. Käsikosketus yhdistettiin tähän, Noppa kävi tökkäämässä miehen kättä ja tuli hakemaan multa namia. Taas tauko, ja sama setti uudelleen. Vikan tauon jälkeen tehtiin ohitustreeniä. Käveltiin vastakkain miehen kanssa, ja tämä pysähtyi kysymään lähimmän bussipysäkin sijaintia. Hyvä treeni meille, koska Noppa pääsi paria päivää aiemmin rähähtämään random-naiselle, joka yhtäkkiä lenkillä päättikin pysähtyä ja antaa meille jonkun flaijerin :o Palkkasin lähestymisessä Noppaa siitä, että se pysyi mun lähellä, siitä, kun se rauhassa odotti mun ja miehen jutskaillessa, ja vielä siitä, kun matkaa jatkettiin (ei jäänyt kuikuilemaan taaksepäin). Tämä setti pariin kertaan.

Kotimatkalla satuttiin samaan junaan työkaverin kanssa, joka itsekin on koiraihminen. Osasi toimia hienosti, ei ottanut Noppaan katsekontaktia eikä kuikuttanut/leperrellyt/lässyttänyt sille, ja Noppa, jolle treenimoodi oli selvästi jäänyt päälle, kävi nuuskuttamassa häntä ja tökkäämässä käteen. Jäätiin junasta pois samalla asemalla, mistä seurasi pari kummallisen kuuloista haukahdusta, ja kun erottiin kaverin kanssa, Noppa rähähti ohikulkevalle miehelle. Liian hankala oli siis tuo tilanne + väsymys oli varmaan aika suuri, mikä selvästi laskee Nopan hyvän käytöksen osaamista.


Tällä viikolla vapun vuoksi rähjäkurssia ei ole, mutta jos suunnitelmat pitävät, niin tarkoitus olisi kolmena päivänä päästä eri ihmisten kanssa tekemään kaikkea yllämainittua treeniä. Lisäksi missiona olisi opettaa Nopalle käsikosketukseen vihjesana ("käsi"), jotta se ei rynnistäisi kaikkia vieraiden kämmeniä kohti tuosta noin vaan. Muita puuhia meillä olisi edellisviikkoisten kotiläksyjen treenin jatkaminen sekä omalle pedille sheippaaminen. Puuhaa siis riittää!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia