(Hyviä ja) huonoja hetkiä

(kuva)

Oheinen kuva tummuvasta taivaasta kuvastaa tämän ja eilisen päivän fiiliksiä; huono koiranomistaja -kompleksi tekee tuloaan! Olenkin ihmetellyt, miten olen jaksanut päivästä toiseen hymyillä koiran pöhelöille aivoituksille, siivota nurisematta sen sotkuja ja ymmärtää sen oikkuja esim. syömisen suhteen. Jostain se paha mieli ja ärsytys ovat kuitenkin ilmestyneet, ihan kuin yhtäkkiä. Eikä Noppa edes ole tehnyt juurikaan mitään tavallisesta poikkeavaa.

Viime päivinä ruohoa on kasvanut ihan hurjia määriä. Noppa tykkää. Me Jaakon kanssa sen sijaan ei tykätä, sillä Noppa on nyt kahtena päivänä onnistunut (osin ihan meidän huomaamattakin) vetämään sellaiset ruohomäärät kitusiinsa, että yöllä on sitten pitänyt oksentaa. Mun mielestä mikään ei ole yhtä kamalaa kuin herätä koiran oksennusääniin. Tai oikeastaan on. Nimittäin kuulla koiran syövän omaa oksennustaan. Meinasin sitä kuunnellessa itsekin oksentaa, että hyvää yötä vain! :D 

Muu kuin ruoho ja koulutusnamit (joina käytämme vaihtelevasti mitä tahansa kaupasta löytyvää koirannamia) ei sitten juuri olekaan maistunut. Viime viikonloppuna maalla ollessamme Noppa hotki (kyllä, hotki!) jokaisen nappula-annoksensa (kyllä, pelkkää nappulaa!) viimeistä murusta myöten. Nyt pariin päivään ruoka ei olekaan maistunut. Pelkät nappulat saavat Nopan peruuttamaan ruokakupin luota pois. Nappulat ja jauheliha hyvin sekoitettuna eivät saa aikaan minkäänlaista innostumista tai kupille syöksymistä, vaan Noppa hyyyvin hitaasti erottelee jauhelihan ja jättää nappulat syömättä. Ajateltiin, että voitaisiin kokeilla ruokailukertojen vähentämistä kahteen. Jospa se lisäisi nälkää ja sitä kautta ruokahaluakin. Toisaalta en kuitenkaan ole varma. Eilen aamulla Jaakon lähdettyä töihin Noppa aloitti valtaisan "mulla-on-nälkä" -tanssinsa, raapi ruokakaappia ja itki surkeasti. Annoin ruuan (nappulaa), ja nälkä hävisikin maagisesti. Todella toivon, että nopea lämpöpiikki ulkoilmassa aiheuttaisi tämän nirsoilun. Ja ai niin, ei se ruoka kelpaa siitä aktivointipallostakaan. Eilen jätin Nopalle iltanappulat palloon saunan ajaksi. Pallo lojui saunavuoron jälkeen koskemattomana.

Sisäsiisteys. Mökkiviikonloppu herätti suuria positiivisia tuntemuksia: Noppa ei koko viikonlopun aikana tehnyt sisälle yhtään mitään. Huraa! Kotona on taas puolestaan tuntunut siltä, ettei yhtään mikään tunnu tällä saralla onnistuvan. Otanpa esimerkiksi eilisen: lähdimme saunan jälkeen lenkille. Noppa yritti kaksi kertaa kakkoja, mutta molemmilla kerroilla hyvin tärkeä, meille ihmisille tuntemattomaksi jäänyt häiriö, keskeytti toimituksen. Sisään tullessamme Noppa syöksyi juomaan, minkä jälkeen oli vuorossa pissapaikan etsintä sanomalehdellä. Hahaa, ovela minä kaappasin koiran syliin ja juoksin takaisin ulos: nyt se tekee pissat ulos, jee! Eikä mitä. Talsittiin ja odoteltiin, odoteltiin ja talsittiin. Meni tunti. Pissat tulivat. Päätin, että tällä kertaa sisään ei mennä, ennenkuin kaikki tarpeet on tehty ulos. Puoli kahdeltatoista, puolitoista tuntia ulkona oltuamme oli pakko luovuttaa. Jalat huusivat hoosiannaa, ilma oli viilentynyt vähän turhan kohmeiseksi, eikä Noppakaan jaksanut enää yhtään mitään. Jonnekin se hätä oli kaikessa kummallisuudessaan jäänyt, sillä kakat tulivat vasta seuraavana aamuna -ulos, onneksi. 

(kuva)

Laamailu. Koska ruohoa, pikkukiviä, keppejä, etanoita, käpyjä, havunneulasia, hiekanmuruja ym. on nyt joka puolella, on eteneminen ulkona hivenen vaivalloista. Ja hidasta. Veimme Nopan eilen ihanalle nurmikentälle purkamaan iltahepuliaan. Hihnassa alkanut hepuli katosi hihnan irrotessa yllättäen, ja Nopalle tulikin ruohonälkä. Muutenkin ulkoillessa välillä on melkein saanut vetää koiraa perässä, kun joka ikistä hiekanjyvää on jäätävä nuuskimaan. Toivotaan, että kuumuuteen ja kesän hajuihin tottuminen vähentävät laamailun nollille.

 (sarjis)

Ja kyllä. Olen huono koiranomistaja. Olen korottanut koiralleni ääntä, olen kiskaissut sitä hihnasta, olen kääntänyt kylkeä sen oksentaessa yöllä, olen komentanut sitä tarpeettoman kovasti. Olen myös surrut sitä, että tunteet nousevat välillä liian voimakkaina esiin ja olen toiminut äsken mainituilla tavoilla. Tiedän myös sen, etten ole ainut koiranomistamisen kanssa tuskaileva -eiköhän näitä hetkiä tule kaikilla esiin, ja onhan tätä ärsytystä ollut jo Siirin ja Selmankin kanssa. Mutta kyllä se silti tuntuu pahalta.

(kuva)

Ehkäpä sateenkaaren päästä löytyy vielä se aarre. Joskus.

Edit. n. puoli tuntia myöhemmin. Huono koiranomistaja -kompleksi vain vahvistuu. Tänään olis ollut pentutreffit sisarusten kanssa. Missattiin ne, koska katsoin koko ajan kelloa väärin. En osaa tällä hetkellä sanoin kuvailla tätä potutuksen määrää.