Pelkotiloja

Ainahan Noppa on ollut lapintyttöjä arempi ja pidättyväisempi. Se ei suin päin ryntää ventovieraan luo hakemaan rapsutuksia, ja moni arkipäivän asia on siitä vähän jännä juttu. Esimerkiksi imuri. Ja hevoset. Ja pikkupentuna autot (joita se nykyään kuvittelee voivansa jahdata miten sattuu). Ja nyt lumen tultua luistelijat ja mäenlaskijat ovat maatajärisyttävän kummia tyyppejä. Eipä siinä mitään, on ehkä ihan tervettäkin, ettei luota kaikkiin ihmisiin ensinäkemältä, ja onhan se nyt hyvä vähän väistää pelottavia juttuja, ettei vaan pääse käymään mitään.

Mutta että on olemassa koira, jonka mielestä oma perheenjäsen kuuluu näihin pelottaviin juttuihin. Sellaisesta en ole ennen kuullut. Nopan ollessa vähän nuorempi sillä oli vaihe, jolloin se väisti perheen miespuolista ihmishenkilöä. Se ei välttämättä syönyt mieshenkilön sille tarjoamaa ruokaa, leikkinyt tämän kanssa tai halunnut lähteä mieshenkilön kanssa ulos. Ajateltiin, että nyt on kyseessä johtajuusongelma, ja mieshenkilö sai täyden vastuun mm. Nopan ruokkimisesta, ja koko perheen kimppalenkeillä mieshenkilö kulki hihnan toisessa päässä. Kaksikolle keksittiin myös yhteistä puuhaa -temppujen opettelu-, mistä molemmat tykkäsivät ja tykkäävät vissiin edelleenkin.

Nyt mieshenkilö on kuitenkin muuttunut uudestaan sangen peloittavaksi, uhkaavaksi kerta kaikkiaan. Hän on jo jonkin aikaa valittanut, ettei Noppa minun poissaollessani tee kotona muuta kuin makaa. Ei leiki, ei syö luita. Ja armoton leikki ja luidensyönti ja touhuaminen alkaa heti tullessani kotiin. En aluksi uskonut. Nyt Nopan käytös on kuitenkin alkanut antaa osviittaa siitä, ettei mieshenkilö ehkä olekaan kuvitellut asiaa.

Eilisiltana rupesin oikein todenteolla kiinnittämään asiaan huomiota. Mies ja Noppa treenasivat uutta temppuaan. Noppa otti herkkupalkat iloisesti vastaan, mutta kun vuorossa oli loppuleikki, se juoksi pelokkaan näköisenä kyhjöttämään työpöydän alle, mun jalkoihin. Eikä kuulemma ollut ensimmäinen kerta, kun Noppa ei halua leikkiä. Tuli uloslähdön aika, enkä itse tukka vastapestynä halunnut lähteä kylmettymään. Mieshenkilö pukeutui eteisessä ja kutsui Noppaa lenkille. Eikä koira hievahtanutkaan sohvalta mun vierestä. Lopulta taisin kantaa sen eteiseen.

Yleensä Noppa unohtaa moiset pelkohölmöilyt yön aikana, joten aamulla mieshenkilö oli varsin luottavaisin mielin lähdössä ulos sen kanssa. Vaan mitä teki Noppa. Parkkeerasi itsensä sänkyyn vatsani päälle tärisemään. Eikä hievahtanutkaan miehen kutsuista ja minun patisteluistani huolimatta. Kannoin sen taas eteiseen, ja ovesta ulos taisimme miehen kanssa nostaa sen. Ulkona se kulkee niin kaukana miehestä, kuin vain hihna antaa periksi. Ja sisällä syöksyy mun jalkoihin. Aamupalatarjoiluna oli broiskusiipeä, varsinaista herkkua siis. Mies antoi Nopalle ruuan, Noppa kuikuili sitä Hyvin Kaukaa, kunnes lopulta uskalsi syöksähtää kupille.

Jos pelkää imuria, on yöpöytä hyvä piilopaikka.

Ymmärrätte varmaan, että tällainen tilanne on sekä miehen että minun kannaltani tosi kiusallinen, harmittava ja ärsyttävä. Ja pahinta tietysti on se, ettei meillä ole aavistustakaan, miksi Noppa käyttäytyy miten käyttäytyy. Mies ei nimittäin ihan varmasti ole tehnyt mitään, mikä moisen pelon saisi aikaan. Tarkoitan siis sellaisia normaaleja juttuja, jotka yleensä pelottavat koiria, kuten huutaminen tai lyöminen tai muu sellainen. Ehkä Nopan kummalliset aivoradat ovat joskus tulkinneet jonkun tavallisen kädenheilautuksen syyksi, joka kelpaa elinikäiseen pelkoon miestä kohtaan. Kuka tietää.

Arvannette varmaan myös sen, että meillä ei ole aavistustakaan, mitä nyt pitäisi tehdä. Jääkausi kenties? Mies (vai kumpikaan meistä?) ei huomioi Noppaa yhtään ylimääräistä kertaa? Koko koiranhoitovastuu miehelle minun jäädessäni statistin hommiin? Minun ja Nopan tokon väliaikainen lopettaminen? Se, että jos Noppa ei kutsuista huolimatta tule syömään tai lähde ulos, niin lenkkiä ja ruokaa ei tipu (raukkaparka, sehän nääntyy)? Olemme täällä ihan sormi suussa.

Loppuhuomautuksena mainittakoon, että tämän kirjoituksen näennäiskoomillinen sävy yrittää epätoivoisesti peittää sitä tosiseikkaa, että mielipaha on ruudun tällä puolella melkoisen suuri. Vitsin Noppa. Pääsisipä sen pään sisään.